​Tokiosta Suomeen lähtiessä mielessä vilisi monenlaisia ajatuksia. Olimme jo viikkojen ajan puhuneet siitä mitä haluaisimme syödä, keitä tavata ja missä paikoissa käydä. Odotukset lomallemme olivat korkealla ja hihkuimme intoa koneen lähestyessä Helsinki-Vantaan lentokenttää. Olin ajatellut, että lomamme Suomessa voi mennä kolmella eri tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto oli se, että tunnemme olevamme kotona ja haluamme jäädä Helsinkiin. Toinen vaihtoehto oli se, että aika on kullannut muistot ja Suomi ei tunnukkaan niin ihanalta. Kolmas vaihtoehto oli se, että näkisin elämämme Japanissa parempana kuin Suomessa ja odottaisin innolla Tokioon paluuta. Muutaman tunnin Helsingissä olon jälkeen kummatkin minä ja Deli olimme jo sanoneet ääneen, että me ei haluta lähteä täältä. Kaikki tuntui niin kotoisalta ja kun molemmat olivat viettäneet päivänsä hoitaen asioita ja nähden kavereita tuntui ajatus Japaniin paluusta jopa kivuliaalta. Me kuulutaan tänne. Meidän elämässä Japanissa ei ole yhtikäs mitään vikaa ja oikeastaan kaikki palaset on kohdillaan. Ainut mikä puuttuu on kodin ja kuuluvuuden tunne. Ei, me ei olla jäämässä Helsinkiin tällä reissulla, eikä todennäköisesti seuraavallakaan, mutta mielessämme on yhä vahvempana halu palata sitten kun olemme saaneet työmme sille mallille, että voimme palata Helsinkiin ja jatkaa työskentelyä samassa yrityksessä täällä. Aikaisemmin olemme puhuneet kahdesta vuodesta, mutta nyt olemme keskustelleet mahdollisuudesta palata esimerkiksi vuoden tai puolentoista vuoden jälkeen. Alun alkujaankaan emme asettaneet minkäänlaista kiveen hakattua aikaa minkä aiomme Tokiossa viettää, vaan lähdettiin sillä mentaliteetilla, että katsotaan miten käy. Tulevaisuudessakin tulemme ravaamaan Tokioon vähintään joka toinen kuukausi, mutta pysyvän kotimme haluamme rakentaa Helsinkiin kun sen aika on. Minua kieltämättä vähän pelotti, että jos vaihtoehto kaksi olisi käynyt toteen ja en olisikaan kokenut suurta rakkautta kotimaatani kohtaan. Sehän olisi tarkoittanut sitä, että minulla ei ole yhtään paikkaa, johon kokisin kuuluvani. Ajatuksena se on aika karmea ja olisi varmaan tarkoittanut sitä, että olisin jatkanut paikkani etsimistä milloin missäkin maassa koskaan olematta tyytyväinen. On siis ihana tietää, että me olemme löytäneet juuri sen paikan missä meidän kuuluukin olla.

Ensimmäinen kokonainen päivämme Helsingissä oli monella tapaa hieman naurettava. Lähdin Stockmannille aamupäivästä ja päädyin Herkkuun nappaamaan mitäpä muutakaan kuin lempiherkkujani. Jäin pyörimään hyllyjen väliin tunniksi tippa linssissä, koska olin niin onnellinen siinä hetkessä ja katsoessani hyllyjä täynnä ruoka-aineita, joita olen melkein puoli vuotta Tokiosta metsästänyt tuloksetta. Jos joku törmäsi nyyhkyttävään nuoreen naiseen Herkussa niin tiedättepä nyt, että minä se vain olin. Lounaalle olin päättänyt mennä Subwayhin. Siskoni kysyi, että eikö Tokiossa ole Subwayta. No onhan toki, mutta kun menu siellä on ihan eri ja kasviksiakin löytyy vain kolmea erilaista. Subwayn jonossa oli lisäkseni kolme henkilön kopla, jotka olivat selkeästi jonkin aineen vaikutuksen alaisena ja hehän halusivat keskustella myös minun kanssani. Päätin ottaa subini mukaan ja syödä sen talon kulmassa, koska en halunnut jäädä nauttimaan kyseisen koplan seurasta. Koko tilanne oli niin outo, sillä vaikka minut oli juuri "ajettu" syömään subini ulos pakkaseen niin silti olin vain ihan äärettömän onnellinen. Myöhemmin illalla kulkiessamme Katajanokan Kanavarannassa ja ilman ollessa jäätävän kylmä nauroimme Delin kanssa räät poskella kun Deli tuumasi, että "I love this". Siinä me kaksi idioottia sitten nautimme ytimissä saakka tuntuvaa pakkasta kohdatessamme. Pohdimme, että ihmisen täytyy olla vähän hullu valitessaan tämän asuinpaikakseen, mutta Suomalaisilla onkin sitä jotain sisua tai luonnetta, jota arktisissa olosuhteissa asuminen vaatii.

Olemme nyt viettäneet pitkää viikonloppua Rukalla ja ajammekin tänä iltana takaisin Ouluun, josta lennämme huomenna Helsinkiin vielä nauttimaan yhdestä kokonaisesta viikosta. Ollaan oltu rinteessä pari päivää, himmailtu mökillä, saunottu useampaan otteeseen, syöty hyvin, ja nauttineet seurasta. Täydellinen miniloma pohjoisessa!

Miten voi taas olla jo viikonloppu? Tuntuu, että viikossa on vaan maanantai, perjantai ja sunnuntai. Tällä viikolla ollaan töiden teon lisäksi käyty Costcossa hakemassa ahh-niin-ihania jenkki herkkuja tukkukoossa, ostettu joululahjoja Delin perheelle, käytetty Maggieä eläinlääkärissä tarkistuksessa, käyty Kiinan suurlähetystössä anomassa minulle viisumia tammikuun Kiinan ja Hong Kongin reissua varten ja koitettu saada asioita järjestykseen tiistaina koittavaa Singaporen reissua varten. Kerroin aikaisemmin, että minun yksityinen lääkärikäynti Tokiossa maksoi suureksi yllätykseksi vain 30 euroa, mutta vielä yllättyneitä olimme kun saimme puolen tunnin eläinlääkäriajan jälkeen eteemme vain 12 euron laskun. Mitä ihmettä?! Suomessa sai pienestä tsekkauksestakin maksaa aina vähintään sen satasen. Ihana tietää, että ei ole mitään kynnystä käyttää Maggie eläinlääkärillä vaikka joka viikko, jos joskus huolestutaan jostakin. Käytiin tosiaan myös siellä Kiinan suurlähetystössä jo toistamiseen, sillä siitä kun viimeksi haimme minulle viisumia säännöt olivat hieman muuttuneet ja meiltä puuttui pari dokumenttia. Lähdemme tosiaan pari viikkoa Singaporesta paluun jälkeen Hong Kongiin ja Shenzeniin työmatkalle viikoksi. Ihana päästä taas Hong Kongin vilinään!
​

Tänään ollaan vietetty aika tällaista perinteistä perhe lauantaita siivoten, pakkaillen ja Uenon puistossa ulkoillen. Maggie veti tänään ensimmäistä kertaa meiltä Uenoon metrolla ja tyylikkäästi hän sen tekikin ympäristöstään selvästi kiinnostuneena. Ollaan lähes joka viikonloppu vierailtu Uenon puistossa ja viikonloppuisin siellä onkin ilmassa jotain sellasta hyvin maagista ja rentoa. Useita performansseja on tullut nähtyä, ja tänään esimerkiksi saimme todistaa aikamoista jojoilua. Siellä on usein myös eri koulujen festivaaleja ja myyjäisiä niiden normaalien kojujen ja Starbucksien lisäksi. Paluumatkalla puistosta kotiin poikettiin hakemaan vaatteemme pesulasta ja vaikka sinne vietiinkin lähes 30 vaatekappaletta niin lasku oli taas vain noin 60 euron luokkaa. Uskaltaakohan tällaiseen luksukseen edes tottua, jos Suomeen palatessa Sol pyytääkin kahta kymppiä yksistä housuista. Päätimme tosiaan viedä Singaporeen päätyvät kesävaatteemme suoraan pesulaan sillä meillä ei ollut nyt aikaa siihen hirveeseen pyykkirumbaan. Plus meillä ei ole silitysrautaa vielä täällä.
​

Tänään illalla meille tulee pari suomalaista tyttöä viettämään viini-iltaa ja Deli lähtee katsomaan uutta Star Warsia. Hyvä ilta varmaan tiedossa siis kummallakin! Huomenna meidän tupa täyttyy taas sitten Delin perheestä, kun olen luvannut kokata koko konkkaronkalle jouluillallisen. Vähän soveltava versio jouluillallisesta kuitenkin tulossa, sillä en löytänyt puoliakaan tarvitsemistani aineksista ja meiltä puuttuu edelleen se uuni, eli laatikot ovat todellakin out of the question. Löysin kuitenkin jotain uunikinkun kaltaista ja sen lisäksi tarjoan kylmäsavulohta, keitettyjä perunoita, waldorfin salaattia, deviled eggs, porokeittoa (tuotiin Suomesta), ja tiikerirapuja. Jälkiruuaksi on sitten juustokakkua ja mauisteista omenamehua. Onneksi kukaan ei tiedä, mistä he jäävät paitsi :D.

Love, Elina

Ollaan tänään vietetty varsin ruuhkaista sunnuntaita, kun lähdimme Delin perheen leidien kanssa ostoksille Shibuyan alueelle. Shibuya on tunnettu tavarataloistaan, vilkkuvista valoista, Hachiko patsaasta, sekä risteyksestä, jonka ylittää yli miljoona ihmistä päivittäin. Tämä alue on ehdottomasti se must see -paikka jokaiselle Tokioon matkustavalle, ja sen vuoksi saat jatkuvasti varoa muita ihmisiä, mutta silti selvitäksesi kävellä reippaasti ja itsevarmasti kuin mikäkin maailman omistaja. Syy miksi pyhitimme sunnuntain levon sijaan täyden hulinan keskellä oli se, että Delin perheen naiset halusivat, että vien heidät ostoksille niihin liikkeisiin mistä itse yleensä ostan vaatteita. En ole eläissäni viettänyt niin pitkää aikaa Zarassa, ja vielä lopulta kävellyt itse sieltä ulos tyhjin käsin. Hauskaa meillä kyllä oli, ja ravasin viisi kerrosta naisten osastoa läpi etsien sopivia vaatteita kolmelle eri tyyliselle naiselle. Nyt on hallussa koko Zaran tämän hetkinen tarjonta, että viestiä vaan jos haluaa henkilökohtaista shoppauspalvelua.

Ollaan viime aikoina Delin perheen kanssa käyty syömässä lähinnä aasialaisissa ravintoloissa, joten kun ryhdyttiin suunnittelemaan lounaalle suunnistamista niin minä ja Deli sanottiin, että nyt viedään koko konkkaronkka ehkä maailman amerikkalaisimpaan ravintolaan. Paikkaan, jossa tarjoilijat ovat lyhyttäkin lyhyemmissä sortseissa, eri oluita löytyy hanasta kymmenittäin ja wingsit saa haluamallaan tulisuus asteella. Joko arvaatte mihin mentiin? No tietenkin Hooter'siin. Japanissa useat länsimaalaiset ravintolat ovat lähinnä outoja käsityksiä eri maiden keittiöstä, ja italialaisessa ravintolassa pizzan päällä on maissia ja mitä kummallisempia viritelmiä. Tiesimme kuitenkin kerran siellä käytyämme, että Hooter'sista saa rehellistä texmexiä. Tilattiin pöytä täyteen nachoja, wingsejä, taco salaattia, ja katkarapuja, ja koko seurue näytti kyllä nauttivan, sillä mitään ei jäänyt jäljelle.
​

Tonttuilu on ollut hyvin in tällä viikolla meidän perheessä. Lähdemme Singaporeen noin kolmen viikon päästä ja sitä ennen kaikki lahjat on hankittava niin minun perheelle, sekä Delin perheelle. Aiomme viettää myös jonkinnäköistä joulua Delin perheen kanssa ennen lähtöä. Sen lisäksi, että joulu on jo ihan nurkan takana niin Deli viettää 25-vuotis syntymäpäiväänsä ensi viikonloppuna. Viimeisen kahden viikon sisällä myös Delin äidillä, sekä tädillä on ollut syntymäpäivät, ja juhlille ei näy loppua. Vaikka monet vastustavatkin jouluintoilua marraskuussa, niin itse en näe siinä mitään väärää. Lahjojen paketointi, joulumusan (Michael Bublé) kuuntelu, ja varaslähtö jouluruokiin tuovat omasta mielestä kivasti valoa tähän pimeään aikaan. Japanissa joulu on enemmänkin pariskuntien deittipäivä, kuin perhejuhla, joten on hirveän mielenkiintoista katsella liikkeiden joululahja/koriste tarjontaa. 

Love, Elina

Ensimmäinen "normaali" viikonloppu Tokiossa lähenee loppuaan. Normaalilla tarkoitan sitä, että olemme asettuneet jo omaan kotiimme ja voimme viettää viikonlopun tehden asioita mitä tavallisestikin tekisimme. Perjantaina kutsuimme Delin vanhemmat meille iltapäiväteelle ja katsomaan miten ollaan saatu asunto sisustettua. Jotenkin todella kivaa päästä näyttämään myös heille, että miltä meidän arki näyttää ja miten me toimimme yhdessä kotona. Tähän mennessähän ollaan täällä vieraillessa aina yövytty Delin vanhempien kotona eli heidän reviirillään. Päätettiin Delin kanssa viettää treffi-iltaa suurimman hässäkän ollessa ohi ja päädyimmekin syömään ihan mahtavaan italialaiseen ravintolaan, joka on 2 minuutin metromatkan päässä meiltä kotoa. Uenon alueella ja juna-aseman läheisyydessä on ihan älyttömästi erilaisia ravintoloita ja kahviloita myös länsimaalaiseen makuun. Löydettiin jo muutama espanjalainen tapas paikka, osteribaari, useampi italialainen ravintola ja pandakahvila. Ueno on siis tunnettu täällä asustelevasta pandasta, joten pandateema näkyy kaikkialla. Asemalla toivotetaan isoin kyltein "Have a Pandaful Christmas" ja joulukuuset on koristeltu pikkupandoilla. Pandakahvilasta löytyy vaikka ja mitä leivonnaisia pandan muotoon leivottuna. Päädyimme myös hankkimaan jo osan joululahjoista samana iltana. 

Lauantaille oltiin sovittu dinneri tärskyt Delin ystävän kanssa hänen omistamaansa ravintolaan. Me urpot ei tietenkään oltu mietitty etukäteen tuliaisia muille kuin Delin perheelle ja kollegoille, joten metsästettiin sitten aamupäivällä Ikebukurossa suomalaisia tuotteita. Ikebukurosta löytyy Seibu-niminen tavaratalo, jonka uumenista paljastui Marimekkoa, Iittalaa, Arabiaa, Artekia ja monia muita skandinaavisia design brändejä. Mukava tietää, että täältäkin löytyy paljon samaa kotiin kuin Helsingistä.

Mä alan olla jo ihan haka paikallisen metro- ja junaverkoston kanssa ja sainkin suunnistettua meidät Kanagawaan, missä Delin ystävän ravintola sijaitsi. Kyseessä oli izakaya -tyyppinen ravintola, missä paikalliset usein syövät ja juovat päivän päätteeksi. Saatiin eteemme lähestulkoon koko menu ja maisteltavaa todellakin riitti. Itse kun olen herkkävatsainen ja muutenkin tällainen nirppanokka niin olin vähän varoivaisempi, mutta silti olen ylpeä siitä kuinka montaa uutta ruokalajia kokeilin. Suut loksahtivat täysin auki minulta ja Deliltä kummaltakin kun pöytään kannettiin chicken sashimi. Sashimi meinaa siis raakaa!!!! Ensi järkytyksestä selvittyämme, kysyttiin naurahtaen, että kai tämä vielä jotenkin kypsennetään. Vastaus oli kuitenkin ei. Deli päätyi maistamaan (vaikkakin suuressa salmonellan pelossa :D) pienen palan ja totesi raa'an kanan maistuvan lähinnä kalalta. Luotimme kuitenkin Delin ystävään ja ravintolaan, joten tänään ei olla panikoitu sen kummemmin.

Tänään otettiin suunnaksi Uenon puisto ja rullailtiinkin Maggien kanssa sinne rattailla. Matkalla pysähdyimme meidän lähellä sijaitsevassa koirien sisäleikkipuistossa. Päästiin pitämään sylissä muutaman kuukauden ikäisiä rescue-pentuja, joille kyseinen organisaatio vielä etsi koteja. Vaikka pennut olivatkin mahdottoman suloisia ja olemme usein puhuneet toisen koiran hankkimisesta, niin tiedämme, että vielä ei ole sen aika. Katsotaan tilannetta uudelleen parin vuoden päästä. Haluamme vielä viettää aikaa Maggien kanssa kolmistaan ja antaa kaikki huomiomme hänelle. 

Uenon puistossa oli menossa eri koulujen yhteinen häppeninki ja tiirailimmekin montaa eri showta. Maggie pääsi puistossa juoksentelemaan kunnolla ja oli taas kaikkien ihailun kohteena. Takaisintulo matkalla leidi nukkui tyytyväisenä rattaissaan ja minä ja Deli saatiin napattua ne himoitsemamme panda-pullat. Good day indeed! Loppupäivä otetaan ihan rennosti, sillä huomenna koittaa orientaatio ja töiden varsinainen alku. Jännittävää!! Raportoin työkuvioista varmasti enemmän myöhemmin kun tilanne silläkin saralla selkeytyy ja tasoittuu.
​

Love, Elina